Miltä Barbados maistuu?

Koska me kaikki syömme elääksemme ja minä paremminkin elän syödäkseni, halusin omistaa erillisen kirjoituksen kokemuksilleni Barbadoksen ruokatarjonnasta.

Lähtökohtana kerrottakoon se tosiasia, että Barbados on hyvin pieni saari, eikä täällä oikeastaan tuoteta paljoakaan mitään itse.  Suurin osa ruokakauppojen valikoimasta onkin tästä johtuen Yhdysvalloista tai muualta saapunutta tuontitavaraa, minkä vuoksi tuotteet ovat myös melko hintavia. Useat elintarvikkeet ovat jopa kalliimpia kuin Suomessa, joten kaupassa täytyy katsoa aika tarkasti, mitä koriinsa heittää. Vieraiden tuotemerkkien ja elintarvikkeiden keskellä ostosten tekoon kuluu ihan reippaasti aikaa, mutta samalla moniin uusiin tuotteisiin tutustuminen tuntuu virkistävältä ja tervetulleelta vaihtelulta. Kunnon ruokaostoksille kulkeminen kampukselta käsin on oikeastaan vähän vaivalloista ja pitkän välimatkan takana, mutta perustarvikkeita saa onneksi nälän yllättäessä myös kampuksen omasta minimarketista ja läheiseltä huoltoasemalta. Yleisestikään kauppojen tuotevalikoima ei aina ole päätähuimaavaa ja etenkin kaltaisellani amatöörikokilla on välillä mielikuvitus kovilla ruoanlaiton suhteen. Oma ruokavalioni onkin Barbadoksella väistämättä joutunut reformien kohteeksi ja esimerkiksi useimpien maitotuotteiden vähäiseen saatavuuteen on vain täytynyt mukautua uusien ideoiden turvin.  

Vihannesmyyntiä Bridgetownin jokaviikkoisilla Cheapside-markkinoilla. Tästäkin tavarasta valtaosa on ulkomailta tuotua.

Arkipäivinä olen useimmiten luottanut yliopiston kampusravintolan lounaaseen, joka maksaa noin 5€ ja sisältää useita vaihtoehtoja pääruokien ja lisukkeiden suhteen. Annetut vaihtoehdot ovat kuitenkin lähes joka päivä samoja, joten itselleni riittää tässä muutaman kuukauden aterioinnin jälkeen jännitystä enää ehkä korkeintaan erilaisten pääruoka-lisuke – yhdistelmien vaihtelemisesta. Kampuksella tarjolla oleva ruoka on perinteistä barbadoslaista kotiruokaa, eli tiskistä löytyy poikkeuksetta ainakin macaroni pie (kuvittele suomalainen makaronilaatikko lisäjuustolla ja ilman lihaa), sekä riisiä, kanaa ja kalaa. Rasvan käytössä ei näissä tarjoiluissa säästellä ja uppopaistonkin mahdollisuutta on nähtävästi muistettu hyödyntää. Kun vielä lisätään, että ruokajuomaksi myynnissä on ensisijaisesti mehua ja limsaa, tuntuu ateriakokonaisuus kaikkiaan hieman epäterveelliseltä. Jos pitäisi muuten arvioida paikallista yliopistoruokailua, kehuisin ensimmäiseksi ravintolan macaroni pieta erittäin onnistuneeksi ja antaisin lisäksi täydet pisteet sille keittiöntädille, joka aina muistaa, että paikallisista poiketen haluan pelkän haarukan lisäksi käyttööni myös veitsen. Miinuspisteitä antaisin kuitenkin siitä, että kaikki ateriat pakataan kampuksella vaahtomuovisiin take away – astioihin, jotka päätyvät käytön jälkeen ainoastaan roskavuoria kohottamaan. Toisaalta Barbadoksen kierrätyksen ja jätehuollon tila ei kyllä muutenkaan näytä kovin juhlalliselta, joten siinä mielessä yliopisto ei tee mitään poikkeusta.

Tyypillinen ateriani kampusravintolassa.

 

Tämä roskis puhuu asiaa.

Yllä oleva esittelyni kampuksen ravintolasta taitaakin sitten jäädä tämän ruokapostauksen ainoaksi edes etäisesti ”ravintola”- sanan sisältäväksi arvioksi, sillä totta puhuen turistiravintoloita ei tämän reissun hengessä ja vaihtarin budjetilla ole pahemmin tullut kierrettyä. Varsinaisten ravintoloiden lisäksi Barbadoksella on kylläkin myös paljon muita ruokailuvaihtoehtoja, joita olen itse hyödyntänyt enemmän. Perinteistä ja melko yksinkertaista ruokaa myydään ympäri saarta pienissä myyntikojuissa, minkä lisäksi kaupungilla kiertelee monenlaisia myyntiautoja ja kioskikärryjä. Omia suosikkejani ovat ehdottomasti Smoothie-auto, joka parkkeeraa muutamana iltana viikossa myös kampuksen alueelle opiskelijoita ilahduttamaan, sekä erään sympaattisen papparaisen vihannesmyynti hänen autonsa takatilasta asuntolani pihassa. Useista kadunkulmista löytyy myös pieniä rommikuppiloita, joissa paikalliset viettävät päiväänsä juomiaan siemaillen ja barbadoslaisen keittiön antimista nauttien. Sekä paikalliset, että turistit kerääntyvät viikonloppuiltaisin saaren etelärannikon Oistinsiin, jossa järjestetään joka perjantai ja lauantai suosittu kalatapahtuma, jossa karibialaisesta ruoasta ja tunnelmasta nautitaan aina pitkälle iltaan. Paikan päällä pääsee maistamaan esimerkiksi barbadoslaista erikoisuutta, lentokalaa, tai monia muita mielenkiintoisen kuuloisia kalalajeja. Itse olen oikeastaan Barbadoksella alkanut ensimmäistä kertaa pitää kalaruokien mausta, sillä täällä kaikki ruoka on niin reilusti maustettua, että kalakin maistuu lähinnä grillipihviltä. 

 

Smoothie-auton antimia. Tätä tulee kyllä ikävä!

Kaikista parhaiten Barbados tunnetaan ehkä kuitenkin sokerinviljelystään, joten makeiden leivonnaisten (tai rommin) puutteesta ei täällä tarvitse kauheasti huolehtia. Sokeria käytetään vielä aika reilulla kädellä, ja sen kyllä maistaa. Esimerkiksi karibialaiset mehujuomat ovat useimmiten lähes yltiömakeita ja jo valmiiksi hyvin sokeroituun automaattikahviin saa halutessaan pikavalinnalla kivasti vielä ekstrasokerin. Sokeriruokoa käytetään myös makeisena ihan sellaisenaan, joskin varresta vain pureskellaan mehut irti ilman, että ruokoa varsinaisesti syödään. Lisäksi Barbados on pieneen kokoonsa nähden yllättävän hyvin varusteltu pikaruokaloilla ja etenkin kaupunkimaisemassa pikaruokapaikkoja saattaa nähdä lähes jokaisessa kadunkulmassa. Kalorien saantini on siis viime aikoina ollut aika mallikkaasti turvattua, näin niin kuin kauniisti ilmaistuna. Oikeastaan luulen vähitellen ymmärtäväni jopa sitä kuuluisaa legendaa, jota opiskelijoiden keskuudessa kerrotaan vaihto-opiskelun aikana kertyvistä lisäkiloista. 

Huomaan, että kirjoitus venyi vahingossa pidemmän puoleiseksi, kun lempiaiheesta pääsi puhumaan. Silti ihan viimeisenä on pakko listata vielä muutamia pointteja, joita en malta jättää sanomattakaan.

- Barbados on yksi harvoista maista, josta ei löydy ollenkaan McDonald’sia. Sen sijaan saarta on täytetty Barbadoksen oman Chefette-ketjun pikaruokaloilla senkin edestä. Globalisaation helmiäkin tänne on kuitenkin rantautunut ainakin KFC:n, Burger Kingin ja Subwayn muodossa.

- Elintarvikkeiden järjettömistä hinnoista kertoo vaikkapa se, että olen törmännyt kaupassa esimerkiksi 5€ maitopurkkiin, 6€ jogurttiin, 8€ kermavaahtoon ja yli 10€ muropakettiin. On tullut kyllä selväksi, että maitotuotteet ovat täällä kalliita, mutta minkä ihmeen takia murot? 

-  Kahvinjuontia ja kahvilakulttuuria ei näytetä täällä juurikaan harrastettavan. Kaupasta saa oikeastaan pelkkää pikakahvia ja sekin on tuttuun tapaan aika kallista. Toisaalta, mihinkäs sitä kahvia tarvitsee jos rommia riittää?

        

- Ruokakaupoissa henkilökunta pakkaa yleensä ostokset asiakkaan puolesta ja käyttää pienimpiinkin ostoksiin varmaan rullan verran muovikasseja. ”En tarvitse muovipussia” – toteamus tuntuu olevan täälläpäin ennenkuulumaton, tai ainakin sen verran suurta oudoksuntaa se herättää.

- Olen kantapään kautta oppinut, ettei plantain-hedelmää (keittobanaani) kannata sekoittaa tavalliseen banaaniin. Nykyään ymmärrän, että kannattaa ehkä kysyä, jos ei tiedä. Tämä opetus olikin kitkerä ihan kirjaimellisesti, sillä plantain taitaa ihan selvästi vaatia toimiakseen kypsennyksen.

Kuvassa ei ole banaani, vaan plantain-hedelmä. Voiko oikeasti hämmentävämpää olla.