Voihan virus ja bakteeri

Koulunkäynti ei päässyt alkamaan kunnolla vielä kuluneellakaan viikolla, sillä tällä kertaa arkeani sekoittamaan saapui sitten vuorostaan jonkin sortin trooppinen sairastuminen. Mistään vaarallisesta ei lopulta ollut kysymys, mutta sainpa ainakin ihan jännän sairaskertomuksen jaettavaksi.

Tämä hämmentävä tapahtumasarja sai alkunsa siitä, kun muutamia päiviä jatkuneen voimattoman olon muututtua todella ihmeelliseksi hoippuvaksi sekavuudeksi katsoin parhaaksi käydä katsomassa kampukselta löytyviä terveyspalveluja hieman lähemmin. Paikan päällä pääsinkin hoitajan vastaanotolle saman tien ja pian mut ohjattiin jo eteenpäin verikokeisiin. Jouduin kuitenkin vielä raahaamaan itseni ylimääräiselle reissulle pankkiautomaatille ennen kokeiden ottamista, sillä verikokeen maksu vaadittiin suorittamaan ennen toimenpidettä, eikä pankkikorttia hyväksytty maksuvälineenä. Käteistä saatuani kuulin, että maksu piti suorittaa tietysti lisäksi tasarahana, joten lopulta riivin kasaan jonkin epätoivoisen yhdistelmän Barbadoksen ja USA:n dollareita oikean summan kasatakseni ja kokeisiin päästäkseni. Ei ollut liian helpoksi tehty tätäkään. Siinä sitten käsivarresta roikkuvan letkun päässä irvistäessäni jupisin hiljaa itsekseni, että kaikkien niiden kroppaani pumpattujen rokotteiden jälkeen en kyllä olisi viitsinyt ottaa mitään tautia. Kokeiden tuloksia käskettiin kysymään neljän päivän päästä, joten sitten vain odoteltiin. Sain kuitenkin ensihätään antibioottikuurin, vaikka en ihan edes tiedä, miksi. Ehkä, koska mainitsin kurkkukivusta? Jäi vähän epäselväksi. 

Epäselvästä lääkemääräyksestä huolimatta päätin ottaa tarjotun lääkekuurin vastaan. Lääkkeiden hankinnassa matkassa oli jälleen kerran pieniä muuttujia, sillä apteekissa ei ollut lainkaan myynnissä sellaisia antibiootteja, jotka olisivat allergioideni takia käyneet mulle. Toisenlaista antibioottia pistettiin sitten tilaukseen ja sainkin lääkkeet käsiini vielä samana päivänä. Suhtauduin suoraan sanottuna hitusen skeptisesti siihen läpinäkyvään minigrip-pussiin, jossa lääkkeet mulle kannettiin, mutta päätin jälleen olla luottavainen. Jos vaan eivät penisilliiniä sinne pussittaneet, niin asia selvä!

 

Tätä reissukuvaa en taida haluta kehystää kotona muisteltavaksi :D

 

Ihana kämppikseni Deryn sääli mua ja tarjoili syötävää sairaspetiin :)

En tiedä oliko mysteeripussin sisällöllä mitään tekemistä asian kanssa, mutta viiden päivän sairastelun jälkeen vihdoin sunnuntaina olo alkoi helpottaa. Sängyn pohjalla maatessani olinkin jo ehtinyt tulla ihan ennätyksellisen levottomaksi, joten paluu ulkomaailmaan ja tapahtumien pariin tuntui ihanan vapauttavalta. Kun sitten opiskelijaterveydenhoidon vastaanoton täti vielä julisti (koko odotushuoneen kuullen) verikokeeni tulosten olevan normaalit, tuli huojennuksesta vielä astetta syvempi. Meitä on täällä niin paljon peloteltu kaikilla Denguekuumeilla ja Chigunkunya-viruksilla, että melkein jo meinasikin jännittää. En viitsinyt enää edes käyttää mahdollisuutta uuteen lääkäriaikaan, sillä vaikka kokeistani ei mitään selvinnytkään, olin nyt jo joka tapauksessa tervehtynyt. 

Hyvästä hoivasta kiitollisena päätin laskiaisen kunniaksi tehtailla kämppikselleni Derynille ja mua kouluhommien kirimisessä auttaneelle Ashleylle suomalaisen perinteen hengessä hernekeittoa ja laskiaispullia palkkioksi. Pulkkamäkeen ei tänä vuonna oltais päästy sattuneesta syystä kuitenkaan, joten ei haitannut, että laskiainen tuli vietettyä puolikuntoisena.

Juuri nyt olen ihan erityisen tyytyväinen toimintakyvyn palautumisesta vanhalle mallilleen, sillä tällä viikolla mun energiaani tarvitaan matkaoppaan tehtäviin. Eräät tutut sisarukset kotiseudultani sattuivat sopivasti varaamaan loman Barbadokselle helmikuun lopuksi, joten tarjouduin näyttämään heille vähän paikkoja. Tervetuloa Karibialle, Saariset! :)

Turistihommia

Tammikuu vaihtui helmikuuksi ja minä tajusin, että oon pian ollut reissussa jo kokonaisen kuukauden. Miten voi olla, vastahan mä lähdin Suomesta!

Voisipa aikakin noudattaa Barbadoslaista elämäntyyliä ja kulkea vähän hitaammin.

Nyt muutaman viikon Barbadoksen katuja tallattuani uusi ympäristö ja ympäröivät ihmiset on käyneet päivä päivältä tutummiksi ja oon hiljalleen alkanut tottua ajatukseen täällä asumisesta. Varsinainen rutiinien täyttämä opiskeluarki ei kuitenkaan ole millään muotoa vielä lähtenyt pyörimään, sillä kurssien perumisten ja aikataulujen muutosten vuoksi lukujärjestykseni on vaihtunut oikeastaan joka viikko ja energia on kulunut lähinnä kurssijärjestelyjen kanssa sähläämiseen. 

Kaiken säätämisen jälkeen neljästä alussa valitsemastani kurssista on alkuperäisiä jäljellä enää vain yksi, enkä ihan vieläkään ole varma lukujärjestyksen lopullisuudesta. Virallinen ajanjakso kurssivalintoihin vaikuttamiseen päättyi jo viime viikolla, mutta yliopiston puolesta muutoksia tehdään näköjään silti edelleen. Esimerkiksi enkunryhmää jouduin vaihtamaan kahdesti, ennen kuin viimein eilen löysin kurssin, joka todella oltiin järjestämässä. Lisäksi valitsemani kulttuurintutkimuksen kurssi on sen verran päivästä riippuen ollut peruttuna ja jälleen taas saatavilla, että sen kohtalosta on vieläkin vähän vaikea sanoa. Ensimmäisillä viikoilla lukujärjestyksessäni on välillä ollut oppitunteja jokaiselle arkipäivälle ja välillä kaikki oppitunnit ovat olleet kasaantumassa ryppääksi parille samalle viikonpäivälle. Tällä hetkellä koulua näyttäisi olevan vain maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin, mutta nähtäväksi jää. 

Ihan näin täydellistä sähläystä kurssien valitsemisen ei kai normaalisti kuuluisi olla, vaan mulla on ilmeisesti käynyt harvinaisen huono tuuri, kun oon valinnut just kaikki ne perumisvaarassa olevat kurssit, joille ei oo riittänyt tarpeeksi osallistujia. Oma yhteiskuntatieteellinen tutkintoni on onneksi sopivien valinnaisaineiden suhteen tosi joustava, joten sinänsä kurssien vaihtuminen ei ole mua suuremmin edes haitannut. En kuitenkaan ole keksinyt peruttujen kurssien tilalle yliopiston kurssivalikoimasta kunnolla uusia vaihtoehtoja, joten kurssieni määrä taitaa nyt ainakin pudota neljästä kolmeen. Vähäisen koulutyön ansiosta touhu onkin viime aikoina mennyt lähinnä biitsipäiviksi ja turistihommiksi!

Yliopiston kansainvälisten asioiden vastaavat ovat osaltaan pitäneet huolen siitä, että me vaihtarit ollaan päästy kokemaan kaikki Barbadoksen pakolliset käyntikohteet oikein vanhaan kunnon turistityyliin. Viikko sitten meillä oli ohjelmassa katamaraaniristeily ja viime lauantaina kävimme sukellusveneajelulla ja tutustuimme saaren romminvalmistuksen perinteisiin. Muutama muu retki on edelleen tiedossa, mutta oma suosikkini on silti jo tainnut löytyä!

Meikäläistä ei varsinaisesti tunneta minään suurena merenkävijänä, mutta katamaraaniretki meni siitä huolimatta kiistatta tähänastisen matkan kärkeen. Kaunis ilma, hyvä seura ja rajaton ruoka- ja juomatarjoilu olivat kaikki ehdotonta plussaa, mutta erityisen hienon reissusta teki tilaisuus päästä uimaan merikilpikonnien kanssa. Valtavan kokoisten kilpikonnien näkeminen lähietäisyydeltä luonnossa oli vieläkin vaikuttavampaa, kuin olin etukäteen osannut kuvitella. Riutoilla snorklatessa tuli lisäksi taas kerran mietittyä, että omistaisipa sukelluskortin - ja lisäksi vesikameran, jolla vedenalaisia näkymiä saisi ikuistettua. Ehkä saisin sopivan kameran hankittuani hyvän tekosyyn lähteä vastaavalle reissulle uudelleen ja paikata tämänkertaisen menetyksen ottamalla kilpikonnan kanssa selfien!

Snorklaajat bongailemassa kilppareita

Lisää merenalaista elämää ja kauniita vedenalaisia maisemia pääsimme tarkastelemaan aina 45 metrin syvyydessä asti seuraavalla retkellämme sukellusveneen kyydissä. Tällä retkellä vain tuli viimeistäänkin selväksi miksi en ole suuri laivojen ystävä, sillä veneen runsas keinuminen ennen lähtöä ei suoraan sanottuna tehnyt tälle matkustajalle mitenkään hyvää. Oma ja selvästi muutaman muunkin matka meni lähinnä keskittyen tiukasti siihen faktaan, että loukusta tiiviistä pikku purkista kymmeniä metrejä merenpinnan alta ei niin vaan olisi poispääsemistä huonon olon yllättäessä, joten olisi luultavasti hyvin suositeltavaa pitää itsensä tolpillaan. Pinnalle selvittiinkin lopulta onneksi täysissä ruumiin voimissa ja reissusta jäi kaikesta huolimatta ihan kiva muisto. Yksi kerta tätä ehkä kuitenkin riitti, joten Barbadokselle matkaaville vierailleni tiedoksi: noille retkille kyllä pääsee ilman muakin.

 

Ristiriitaisissa tunnelmissa sukellusveneessä.

Loppupäivänä sukelsimme vielä romminvalmistuksen historiaan Mount Gay Rum – vierailukierroksen muodossa. Vierailulla opin, että Barbadoksen ylpeys, Mount Gay – rommi, on yli 300-vuotisen historiansa ansiosta maailman vanhin rommimerkki ja monien mielestä myös kaikista parhain. Näin lupaavat myyntipuheet kuultuani päätinkin ostaa vähän rommia myös itselleni.

 

No nyt ei heti lopu!

 (PS: Äiti älä pillastu, ostin oikeesti yhden.)