keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Trinidad & Tobago

Kevätlukukausi Barbadoksella huipentui toukokuun alussa lopputentteihin, joiden jälkeen kouluun liittyvät velvollisuuteni olivat onnellisesti ohitse ja olin vapautettu nauttimaan viimeisistä viikoista saarella juuri haluamallani tavalla. Käytännössä ohjelmassa oli siis melko kunnioitettava määrä rannalla makoilua ja mahdollisimman paljon kavereiden näkemistä ennen hyvästien heittämistä. Toukokuun puolivälissä jätin Barbadoksen tietäen, että olin todella kolunnut saaren läpi kokonaan ja ottanut matkastani irti kaiken, minkä sain. Lähtötuntemukset olivat haikeat mutta samalla odottavaiset, sillä ennen Suomeen paluuta edessä oli vielä yksi seikkailu seikkailtavaksi.

Luvassa reissu Trinidadille &Tobagolle!

Olin päättänyt jo Suomesta lähtiessäni, että vaihtokevääni loppuisi tavalla tai toisella Karibianmeren ympäristön kiertelyyn, kun kerrankin olin sille suunnalle lähtenyt. Barbadoksen lentoa varatessani en silti vielä ostanut paluulentoa Suomeen, sillä siinä vaiheessa en yhtään tiennyt, mistä lopulta palaisin kotiin. Itse asiassa en tiennyt vielä kolmen kuukauden kuluttuakaan, minne suuntaisin vaihdon jälkeen ja kuinka kauaksi aikaa. Hankittuna oli vain lippu Barbadokselta Trinidadille, sillä järkeilin pääseväni Trinidadin laajempien lentoyhteyksien kautta paremmin sinne, minne sitten haluaisinkaan lähteä. 


En siis aluksi ollut suunnitellut matkaavani Trinidadilla lentokenttää pitemmälle, mutta sitten kuulin muutaman muun vaihtarin olevan menossa juuri sinne lukukauden loputtua, ja äkkiä matkaseuran mahdollisuus alkoi kuulostaa yksin matkustamista houkuttavammalta ja aloin harkita Trinidadilla ja Tobagolla viipymistä. Halusin yhä edelleen itsepintaisesti kiertää jokaisen muunkin paikan, mutta sitten tosiasiat muistuttivat olemassaolostaan ja jouduin nöyrtymään siihen, että olin luvannut tulla kotiin pikkusiskoni yo-juhlille toukokuun lopussa ja aloittaa kesätyöt heti kesäkuun alkaessa. Näin ollen kovin suurille suunnitelmille ei aikatauluissani ollut tilaa, joten päätin liittyä Trinidadille ja Tobagolle matkustavaan joukkoon ja varata reissun lopulle lentolipun kotiin.

Meidän reissupoppoo: minä, kanadalaiset Melissa ja Michelle, sekä suomipoika Tony.


Näin jälkeenpäin ajateltuna Trinidadille ja Tobagolle päätyminen oli todella hyvä sattumus, sillä muuten en luultavasti olisi tullut koskaan matkustaneeksi koko paikkaan ja olisin missannut kaikki hienot kokemukset aivan autuaan tietämättömänä. Uskon kyllä, että Karibialaisen elämänmenon voi sanoa kokeneensa pelkästään yhdellä saarella käytyään, mutta takuulla laajemman ja kokonaisvaltaisemman kuvan saa, jos tutustuu useampaankin saareen. Jokaisella saarella on nimittäin omanlaisensa piirteet niin maantieteellisesti, kuin kulttuurisesti, ja esimerkiksi erilaiset siirtomaataustat luonnehtivat maiden elämää ihan silminnähtävästi edelleen. Barbados on brittien vanha siirtomaa, mikä näkyy selvästi monissa yhteyksissä, kuten esimerkiksi kielen, hallintomuodon ja urheilun saralla. Maan väestö on myös suurimmaksi osaksi syntyperältään afrikkalaista ja historialtansa melko yhtenäistä. Trinidadin ja Tobagon historiasta löytyy puolestaan useita eri siirtomaavaltoja ja väestöstä tasaisesti niin afrikkalaista, intialaista (jopa 40 % väestöstä), eteläamerikkalaista, kuin eurooppalaistakin perintöä, joten maa on kulttuurisesti hyvin vaihteleva ja esimerkiksi Barbadokseen verrattuna kovin erilainen. 
 

Oman reissuni aikana huomasin myös, että suurta erilaisuutta on havaittavissa jo pelkästään Trinidadin ja Tobagon saarten välillä. Trinidad on ensinnäkin Tobagoa reilusti suurempi saari ja koko Karibian mittakaavassa aivan huomattavan kaupungistunut ja teollistunut paikka. Saari ei juurikaan vedä puoleensa turisteja – oikeastaan se kärsii matkakohteena hieman jopa kyseenalaisesta maineesta. Trinidadin kaupunkialueilla tapahtuu paljon rikoksia, minkä vuoksi saarta pidetään vaarallisena ja vähän arvaamattomana kohteena. Saarelta löytyy kyllä näkemisen arvoisia paikkoja, mutta todella pitkien välimatkojen ja melko hankalien kulkuyhteyksien vuoksi saaren ympäri kiertely ei ole kovinkaan yksinkertaista. Toisaalta turistien vähäisyyden vuoksi Trinidadilla saa kokea varmasti aidon paikallisen ilmapiirin, nauttia kaupoissa oikeasti halvoista hinnoista ja kokea nähtävyyksiä ilman kymmenien muiden kävijöiden seuraa. 


Tobago on puolestaan paljon pienempi, rauhallisempi ja matkailijaystävällisempi paikka Trinidadiin verrattuna. Saaren vehreä ja koskematon luonto, kauniit vesiputoukset, pienet kalastajakylät, paratiisimaiset rannat ja mainiot snorklausmahdollisuudet vetävät hyvin puoleensa matkailijoita ja kuulemma erityisesti ekoturismista kiinnostuneita. Turismin vuoksi Tobagon hintataso on heti kalliimpi kuin Trinidadin, mutta siltikin halvempi kuin Barbadoksen. Lisäksi julkinen liikenne on Tobagolla lähes olematonta, joten ilman vuokra-autoa tai kyytiä on tosi hankalaa liikkua. 


Olen kyllä tyytyväinen, kun sain itse kokea Trinidadin ja Tobagon kummankin puolen. Enkä missään nimessä sano, että Trinidad olisi mitenkään Tobagoa kurjempi matkakohde, vaikka keksinkin siitä enemmän miinuspuolia. Vierailin esimerkiksi kauneimmalla koskaan näkemälläni rannalla juuri Trinidadilla. Paljon jäi Trinidadilla myös näkemättä, sillä ehdin viettää siellä vain vajaat kolme päivää. Tobagolla vietin viikon, mutta helposti olisi sielläkin mennyt vielä toinenkin tai vaikka kolmas. Snorklausmahdollisuudet Tobagolla olivat todellakin upeat ja rannoissa oli mistä valita. Kaikista siisteintä oli kuitenkin, kun pääsin yhtenä yönä seuraamaan mereltä tulleiden kilpikonnien pesimistä rannalla. En rehellisesti edes tiennyt, että niin suuria kilpikonnia voi edes olla olemassa. Oikeasti, ne näytti ihan kuin jonkun huonon dinosaurusleffan lavasteilta. Matkailu todellakin avartaa.


Kokonaisuudessaan reissuni Trinidadille ja Tobagolle tuli myös tosi halvaksi, mikä sopi mulle paremmin kuin hyvin Barbadoksen tuhlailukauden jälkeen. Lentoni Trinidadille oli reippaasti alle 100 euroa (eli Karibian mittakaavassa tosi hyvin), lautta Trinidadilta Tobagolle ehkä kympin, ruokakulut lähes olemattomat ja vielä majoitusratkaisutkin juuri opiskelijabudjetin mukaiset. Olikin hyvä, että sain vähän säästettyä lomailussani, sillä jouduin surkean tuurini vuoksi ostamaan kalliimman premium-luokan lipun lennolle Suomeen, sillä en olisi muuten mahtunut enää koneeseen ja olisin joutunut odottamaan seuraavaa lentoa jopa viikon. Kotiintulomatkalla ei kuitenkaan enää harmittanut, sillä sain elellä herroiksi koneessa ja nautiskella kotiinpaluun ajatuksesta, sekä kaikista niistä upeista muistoista, joita olin kevään aikana kerännyt.

Muun muassa seuraavat Trinidadilla ja Tobagolla näpsityt otokset päätyivät kotona Barbados-albumin jatkeeksi:

Maracas Bay, Trinidad ( = suosikkirantani!)
Maracas Bay, Trinidad
Maracas Bay, Trinidad
The Pitch Lake - järvialue täynnä luonnon synnyttämää asfalttimassaa. Trinidad.
Argyle waterfall, Tobago.
Charlotteville, Tobago.
Pigeon point beach, Tobago.

2 kommenttia:

  1. Moi! Ollaan loppuvuodesta menossa T&T:olle, lähinnä siis Tobagolle suunnataan. Pääseekö trinidadilta helpostikkin tobagolle, osaatko suositella lauttaa vai lentoa? Missä yövyitte saarilla? Onko muuten hyviä vinkkejä? ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Siistiä että oot lähössä T&T:lle, hyvä valinta! Se Trinidadin ja Tobagon välinen matka on kyllä tosi helppo taittaa, sillä sitä väliä liikennöi lautat ja lennot ihan yhtenään. Me ite matkustettiin Triniltä Tobagolle lautalla, ja se oli mun mielestä ihan kelpo valinta. Matka kesti noin pari tuntia ja muistaakseni se matkustaminen oli myös tosi halpaa (oisko ollut vähän yli 10€/lippu). Ja sisätilat siellä lautalla on ihan kivat, ja varsinkin tyynellä säällä se seilaaminen on ihan suhteellisen kivutonta. :D Noista ton välin lennoista mulla ei oo kokemusta, mut ainakin ne on reippaasti tota laivamatkaa kalliimpia. Lentäminen ois kyl tietysti nopein vaihtoehto, mut ihan fiilistelynkin kannalta suosittelisin lauttamatkaa! Mut sitten siel itse kohteessa liikkuminen ei välttämättä olekaan niin yksinkertaista, sillä varsinkin Tobagolla on bussiliikenne aika olematonta. Trinidadilla on kyl joitakin minibusseja jotka liikennöi ihan kivasti eri puolille saarta, mut sit Tobagolla auton vuokraaminen on jo melkein suositeltavaa, jos siellä haluaa päästä kunnolla liikkumaan. Mun omiin TOP3-kokemuksiin meidän T&T:n reissulta kuuluukin road tripit vuokra-autolla Tobagon ympäri, löhöily ihanalla Pigeon Point - rannalla Tobagolla, sekä uskomattoman upealla Maracas bay -rannalla käyminen Trinidadilla. Ja hei, yks paikallinen must-juttu T&T:llä on myöskin Doubleseilla herkuttelu! Doubles on siis vähän niin kuin burrito, johon saa valita haluamansa liha- tai kasvistäytteen. Niitä myydään katukojuissa ihan kaikkialla ja ne on super hyviä! Ja mitäs muuta.. Ainakin siitä majoituksesta: Me yövyttiin Trinidadilla Port of Spainissa sellaisessa perustason hostellissa, ja Tobagolla asuttiin viikko paikallisen pariskunnan luona (löytyi Airbnb:n kautta). Hyvän hintaisia majoitusmahdollisuuksia oli kummallakin saarella tosi mukavasti tarjolla, joten tekin löydätte varmasti kyl mieleisenne majoituspaikan helposti! Kivaa reissua teille, ja kysy vain ihmeessä lisää jos jotain tulee vielä mieleen! :)

      Poista