22

Lauantaina 24. tammikuuta vietettiin meikäläisen merkkipäivää, kun mittariin lävähti kakskytkaks vuotta. Kerrankin pääsi tämäkin tammikuun lapsi juhlistamaan synttäreitä vähän lämpöisemmissä puitteissa, ja sekös kelpasi! 

Olin jo etukäteen manannut, että heti reissun toiselle viikolle osuva juhlani tulee taatusti vietettyä yksin nyyhkien rommipullo kainalossa, kun en ole siihen mennessä edes ehtinyt hankkia kavereita – mutta ilokseni tämä huoli osoittautui turhaksi. Team Finland kyllä piti huolen siitä, että synttäripäivästäni tuli hauskin vähään aikaan!

 

Vietimme päivää saaren toisella puolella olevalla syrjäisellä Bottom Bay – rannalla, jonne pystytimme piknikin asiaankuuluvalla kakkutarjoilulla. Ensimmäistä kertaa ikinä salassa toivomani synttäritoivekin ihan oikeasti toteutui, kun saamastani lahjapaketista paljastui salmiakkirasia ja levy Fazerin suklaata. Tulin lahjasta suorastaan naurettavan iloiseksi, mutta poskellani valuvat kyyneleet saattoivat silti olla enemmän seurausta silmään joutuneesta aurinkorasvasta.

 Merenkäynti tällä reunalla saarta oli aikamoista, joten rantavedessä juoksenneltuamme saimme aaltojen mukana hetkessä päällemme melko kunnioitettavan hiekkakerroksen. Hiekkaiset hiukset eivät kuitenkaan haitanneet ja samoissa märissä kuteissakin jaksettiin jatkaa vielä illemmalla syömään. Illan juttujen tasosta päättelin, etten ilmeisesti vielä tänäkään vuonna ollut kasvanut kovin vakavasti otettavaksi aikuiseksi!

Bottom Bay beach

 

Kyllä mulla oli hieno synttäripiknik. Ja kakussa 22 kynttilää.

Synttärilahjana salmiakkia ja vain vähän syöty / sulanut suklaalevy!

Suomiedustusta täydensivät meidän vaihtoon tulleiden lisäksi myös Petruksen tyttöystävä ja sisko, sekä paikallinen Rasheed, jota kiinnostaisi kanssa opiskella Suomessa. Kuvassa jopa melkein koko poppoo.

Tuolta käytiin keräämässä hiekkaa housuihin.

Tässä vielä yksi tyytyväinen salmiakin omistaja.

Seuraavana päivänä lähdinkin tuoreella 22-vuotiaan innolla testaamaan kuntoani Barbados National Trust – organisaation järjestämälle vaellusretkelle. Järjestö tekee ilmaisia vaellusreissuja Barbadoksen eri puolille muutaman kerran kuukaudessa, ja tämänkertaisen vaelluksen aloitus- ja lopetuspisteenä toimi korkean kukkulan huipulla sijaitseva Gun Hill Signal Station.

Kuvittelin, että kyse olisi aivan pienestä tapahtumasta, mutta paikalle ilmestyikin arviolta sata muuta reippailijaa. Yli kymmenen kilometrin vaellusreitti kulki asuinalueet ohitettuaan loputtomien sokeripeltojen ja tiheiden metsien läpi. Yllättäen alkanut trooppinen sadekuuro lisäsi sopivasti vaikeusastetta, sillä mutaisista mäkiosuuksista tuli äkkiä tosi liukkaita. Paikoitellen touhu oli vähän sekavaa ja osa porukasta eksyi harhailemaan ihan väärään suuntaan. Yli kolme tuntia kestäneen vaelluksen päätyttyä kaikki olivat kuitenkin toivottavasti tallella, sillä silloin alkoi olla jo säkkipimeää. Vaelluksen jälkeen olin tyypilliseen tapaani niin mudassa kierineen näköinen, että herätin epäilemättä kaupungilla kulkiessani hämmennystä. Taidan silti mennä vaellukselle uudelleenkin, mikäli kengistä on tämän jälkeen jotain jäljellä. Erityisesti tykkäsin reissua johtaneesta papparaisesta, joka piti ryhmälle kannustuspuheen sekä ennen, että jälkeen vaelluksen. Oli myös jännä huomata, että vaelluksen osanottajista vain ihan pieni osuus oli turisteja, joten vaellus taisi olla ihan aidosti paikallisten suosima juttu. 

 

Gun Hill Signal Station

 Reissussa rähjääntyneet. Oliko mun kengät joskus valkoset?