Kulttuurihämmennys

Reilu viikko Barbadosta takana ja ihanan monta vielä edessä. Tuntuu harvinaisen siistiltä tietää, että nyt tarjoutuu kerrankin mahdollisuus tutustua vieraaseen maahan ja kulttuuriin jotain viikon mittaista pyrähdystä paremmin ja päästä pintaraapaisua syvällisemmin perille paikallisesta elämänmenosta. On tosi rentouttavaa ajatella, ettei kaikkia paikkoja tarvitse yrittää kiertää pakonomaisella turistityylillä muutamassa päivässä, vaan voin tutustua saareen kiireettömästi pala palalta. Vielä toistaiseksi tuntuu kuitenkin epätodelliselta edes käsittää, etten oo lomalla, vaan pysyn täällä koko kevään.

Vaikka Barbados onkin Suomeen verrattuna ihan mahdottoman erilainen maa, ei kunnon kulttuurishokki ole vielä päässyt yllättämään. Hyvin mahdollisesti se päättää noudattaa Wikipediasta opettelemiani vaiheita ja odottaa vain varsinaista tulemistaan, mutta siihen asti kutsuisin tätä olotilaa ehkä korkeintaan kulttuurihämmennykseksi. :D Monet paikalliset tavat ihmetyttävät, mutta ne eivät kuitenkaan ole tulleet yllätyksenä. Tästä on varmaankin kiittäminen omaa ahkeraa internetselailuani ja ennen kaikkea niitä lukuisia arvokkaita neuvoja, jotka sain tuekseni vanhoilta suomalaisilta vaihtareilta.  

 

Kampuksen lähiranta. Ei huono.

Toisaalta olen myös toistaiseksi viettänyt aikaani lähinnä muiden vaihtareiden kanssa, joten paikallisiin ja heidän elämäntapaansa tutustuminen on enimmäkseen vielä työn alla. Eihän tässä pääse koti-ikävä iskemään, kun porukalla on salmiakkia mukana! Kolmen suomalaisen lisäksi meidän 36 hengen vaihtariporukassamme on oikeastaan vaan pari saksalaista, pari englantilaista ja pari yhdysvaltalaista tyyppiä loppujen ollessa kanadalaisia. Vaihtariporukassa hengailu tuntuu lähinnä vain kodikkaalta, sillä esimerkiksi kanadalaisten kanssa pääsee keskustelemaan suomalaisista jääkiekkopelaajista. Vaikka vaihto-oppilaat ovatkin kivaa ja energistä porukkaa, odotan silti kovasti paikallisiin tutustumista ja viimeistenkin kämppäkaverieni muuttamista asuntolahuoneistooni. Saarella kierrellessäni olen nopeasti huomannut, että ihmiset ovat täällä uskomattoman ystävällisiä ja auttavaisia, ja esimerkiksi kadulla kävellessä tuntemattomia vastaantulijoita on tapana tervehtiä. Yhtä nopeasti on kuitenkin ollut nähtävissä myös se, kuinka eri tavalla monet asiat on täällä totuttu hoitamaan.

Tony ja Laura, suomalaiset kohtalotoverini. Huomatkaa myös Rum Punch.

Jo ennen lähtöä hakupapereita pyöritellessäni sain esimakua siitä, kuinka verkkaisella tahdilla ja huolettomalla tyylillä kaikki enemmän tai vähemmän viralliset asiat on täällä tapana hoitaa. Tuo mielikuva on tänne tultuani vain vahvistunut, sillä paikallisen elämänmenon rentous ja kiireettömyys tuntuu ulottuvan arkielämän ihan kaikille osa-alueille. Leppoisa elämänasenne näkyy esimerkiksi paikallisten hitaassa kävelytyylissä (en varmaan parhaalla tahdonvoimallanikaan osaisi kulkea niin hitaasti) ja tavassa fiilistellä musiikkia kaikkialla.  Esimerkiksi asioidessa yliopiston virkailijoiden tai vartijoiden kanssa on hyvin tavallista, että keskustelun hiljaiset hetket täytetään lauleskelemalla taustalla soivan musiikin tahtiin. 

Aikataulujen ja sopimusten pitämättömyys onkin sitten oma lukunsa. Siitäkin minulle oli kerrottu jo etukäteen, mutta täsmällisyyteen tottuneena se on kyllä vaatinut omanlaistaan sopeutumista. Yliopistolle saapuessani kävi ilmi, ettei millään aikaisemmin valitsemillani kursseilla ollutkaan merkitystä, vaan kurssit piti valita kokonaan uudelleen. Englanninkurssini kanssa olikin monenlaista hämminkiä, sillä yliopiston nettisivuilla luki vielä kurssin alkamispäivänä järjestyspaikan kohdalla ”to be announced”. No ei ilmoitettu, eikä ilmoittanut koulun virkailijakaan, vaikka lupasi selvittää, joten en löytänyt paikalle ensimmäiselle tapaamiskerralle. Seuraavana päivänä tiedustellessani asiasta uudelleen sain tietää, ettei valitsemaani enkunryhmää ollutkaan edes olemassa. Niinpä valitsin uuden ryhmän ja löysin oikeaan luokkahuoneeseen oikeaan aikaan, mutta paikalle ei ilmaantunutkaan lisäkseni kuin pari muuta opiskelijaa, sillä tunti olikin peruttu. Ehkä ensi viikolla sitten! 

Huonoa enteilevä näkymä enkuntuntia odottaessa.

Muutenkin oppitunnit alkavat vähän miten sattuu, ja paikalle on ihan soveliasta valua kymmeniä minuutteja alkamisajan jälkeen. Myöskään kampuksen ravintola ei tunnu noudattavan aukioloaikojaan turhan täsmällisesti, sillä ruoan tarjoilu saatetaan usein aloittaa paljon myöhemmin ja lopettaa aikaisemmin kuin pitäisi. Paikallisten sopimat tapaamisajat ovat vain suuntaa antavia, eivätkä bussitkaan oikein tunnu noudattavan aikataulujaan. Jää nähtäväksi, milloin tämä karibialainen aikakäsitys tarttuu myös muhun. Tavallaan ois aika kivaa omaksua toi asenne!

Liikenteeseen liittyen on pakko sanoa, että nyt jo osaan arvostaa paremmin suomalaista järjestelmällisyyttä. Liikenne täällä tuntuu melkoisen sekavalta, eikä nopeusrajoituksiakaan tunnuta ihan liikaa huomioitavan. Tööttäilyillä vastaillaan kaikkeen ja toisia ohitellaan mitä kummallisimmissa paikoissa. Suojateitä näkyy pelkästään isoimmissa risteyksissä, ja eilen näinkin, kun joku nainen joutui auton töytäisemäksi väärään aikaan tietä ylittäessään. Vaikka tilanteessa ei käynytkään pahasti, herättää tuollainen vähän miettimään. Luulen silti, että liikenteen alkaa hahmottaa paremmin, kunhan vasemmanpuoleinen liikenne alkaa sisäistyä takaraivoon. En kuitenkaan ihan vielä voisi kuvitella hyppääväni täällä itse auton rattiin!

Onneksi busseja kuitenkin kulkee niin usein, ettei omalle autolle ole ollut tarvettakaan. Jokainen bussimatka maksaa 2 Barbadosin dollaria (noin 0,90€) matkasta riippumatta, ja busseilla pääsee vaivattomasti paikkaan kuin paikkaan. Kyytiin voi yleensä hypätä mistä tahansa ja vastaavasti kyydistä voi jäädä koska haluaa, sillä reitit eivät todellakaan ole sidottuja bussipysäkkien sijainteihin. Karibialaisesta rennosta tyylistä kertoo myös se, että vastaantulevat bussit saattavat myös pysähtyä toistensa kohdalla keskelle tietä, jotta kuskit pääsevät vaihtamaan kuulumisia. Tavallisten bussien lisäksi kuljetusta järjestetään myös pakettiauton kokoisilla minibusseilla, joihin voin muuten todistetusti sanoa mahtuvan tarvittaessa jopa kaksikymmentä ihmistä. Ainakaan täällä ei jätetä ketään tienvarteen!

Seuraavaksi otankin kavereiden kanssa bussin Oistinsin perjantaihulinoihin, palaillaan myöhemmin!